Poliitikko Miila

Poliittisen työni tavoitteet liittyvät ennen muuta nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Nämä ovat teemoja, joiden ympärillä olen tehnyt vuosien ajan töitä lääkärin ammatissa. Olen myös voimakas ihmisoikeuksien, globaalin oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolustaja.

Eriarvoistuminen tarkoittaa hyvinvoinnin ja mahdollisuuksien jakautumista epätasaisesti. Eriarvoistuneessa yhteiskunnassa tämä näkyy muun muassa eroavaisuuksina väestön terveydessä, koulutuksessa ja tulotasossa. Eriarvoisuus myös periytyy, jolloin puhutaan ylisukupolvittuneesta huono-osaisuudesta. Erot hyvin ja huonosti voivien välillä näkyvät jo päiväkodissa, joskus tätä aikaisemmin. Eriarvoisuuden juurisyyt tuntemalla kuilua on mahdollista kuroa kiinni monessa kohdassa oikein ajoitettujen ja kohdennettujen toimien ja palveluiden avulla.

Keskeinen työkalu eriarvoistumisen ehkäisyssä – koulu

puuTutkimustulokset ovat yksiselitteisiä: koulu, opiskelu ja mahdollisuus saada ammatti ovat keskeisiä huono-osaisuuden torjuntakeinoja. Kaikkein suurimmassa vaarassa syrjäytyä ovat juuri ne nuoret, jotka syystä tai toisesta putoavat koulun ulkopuolelle. Kriittisen tärkeää on siksi huolehtia, että nivelvaiheissa – kuten peruskoulun päätyttyä – yksikään nuori ei jää ilman jatko-opiskelupaikkaa.

Hyvässä koulussa on turvallista, terveellistä ja jokaisella parhaat mahdollisuudet opiskeluun. Sisäilmaongelmat on otettava vakavasti. Luokkakoon on oltava inhimillinen niin oppilaalle kuin opettajalle. Opettajat ovat kertoneet julkisuudessa kasvavasta työpaineesta ja väsymyksestä – tämä on viesti on kuntapäättäjien kuultava ja siihen on reagoitava pian. Yhdenvertaisuuden on toteuduttava kouluissa – koulurauha ja turvallisuus kuuluvat kaikille oppilaille.

On hyvin tiedossa, että koulussa heikoiten menestyvät ja jatko-opiskelupaikkaa useimmin vaille jäävät ne nuoret, joilla on monenlaisia murheita taustallaan, kuten perheen toimeentulo-ongelmia tai vanhemman psykiatrinen sairaus. Nämä lapset tulisi tunnistaa hyvissä ajoin ja tukea heitä onnistumaan koulutiellä. Tässä onnistuminen vaatii tutkimusta ja hyvin toimintakäytäntöjen etsimistä ja valtakunnallistamista.

Kouluterkkari on nuorelle tärkeä tuki, mutta viisaus on yhteistyössä

Koulu-ja opiskeluterveydenhuolto on koululaisen/opiskelijan työterveyshuoltoa. Kouluterveydenhoitaja on ensilinjassa ottamaan vastaan nuoren huolen ja tarjoamaan tietoa. On tutkittu, että ne nuoret, jotka voivat huonoimmin, käyttävät kouluterveydenhuollon palveluita myös eniten – ja se on hyvä asia. Parhaimmillaan sama kouluterveydenhoitaja seuraa koululaisen kasvua kohti aikuisuutta vuosien ajan. Hän tuntee lapsen taustan ja tunnistaa nopeasti huolestuttavan kehityksen.

SOTE-uudistuksessa on huolehdittava, että saumaton yhteistyö eri toimijoiden välillä ei vaikeudu uuden organisaation myötä. Muutosten keskellä on pidettävä huolta, että kouluterveydenhuollon resurssit ovat riittävät. Kouluterveydenhoitajalle  ja -lääkärille on päästävä sujuvasti, eikä näiden ammattilaisten kaikki työaika saa mennä erilaisiin määräaikaistarkastuksiin, vaan aikaa tulee jäädä myös akuuteille asioille.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon taitoa ja mahdollisuuksia vastata lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden kasvuun tulisi lisätä. Se tarkoittaa oikein mitoitettuja resursseja, selkeitä hoitomalleja.

On myös välttämätöntä, että perheiden, lasten ja nuorten asioissa toimitaan yli sektoreiden. Kokonaisvaltainen ihmisen kohtaaminen ei onnistu, jos kukin palvelu toimii poterossaan toisista tietämättä ja vain oman osuutensa hoitaen. On saatava lisää vuorovaikutusta eri toimijoiden välille ja mielellään jokaiselle erityistä apua tarvitsevalle nuorelle oma vastuuaikuinen, joka on rinnallakulkija ja sillanrakentaja eri palveluiden välillä.

portaat2

Ennaltaehkäisyn merkitystä ei ylitä mikään ja palveluiden oikea-aikaisuus on kaikki kaikessa

1990-luvun alun lamassa tehtiin monia virheitä, joista ei kaikista olla toivuttu vieläkään. Silloin kunnissa leikattiin mistä vain voitiin ja erilaiset sairauksia ja pahoinvointia ennaltaehkäisevät palvelut joutuivat myös leikkuriin. Muun muassa kouluterveydenhuollosta, neuvolapalveluista ja esimerkiksi ehkäisyneuvonnasta leikattiin. On tutkimuksilla osoitettu todeksi se, että niissä kunnissa, joissa ennaltaehkäisevistä palveluista leikattiin paljon, tarvitaan 10-20 vuotta myöhemmin enemmän korjaavia palveluita, kuten lastensuojelua tai nuorisopsykiatrisia palveluita. Korjaaminen on aina kalliimpaa kuin ongelman ennaltaehkäisy.

Palveluiden oikea-aikaisuus, siis se, että oikean palvelun saa heti tarvitessaan, on välttämätöntä. Tämä edellyttää palveluilta herkkää korvaa tunnistaa avuntarvitsija ja joustavuutta tarjota apua juuri oikein mitoitettuna. Varhainen avunsaanti voi pysäyttää ongelmien edelleen kehittymisen ja laajempien tukitoimien tarpeen myöhemmin.

Resurssit tulee painottaa hyvinvointierojen juurisyihin ja ylisukupolvittuvan huonovointisuuden pysäyttämiseen

Erityisesti lastensuojelun jälkihuolto tulee nähdä keskeisenä palveluna pysäyttää syrjäytymiskehitys

Ehkäisyn tulee olla maksutonta alle 25-vuotiaille

Yksi konkreettinen muutos, jolla nuorten eriarvoisuutta ja terveyseroja voidaan vähentää, on tehdä raskauden ja seksitautien ehkäisystä maksuton nuorelle alle 25-vuotiaalle. Niin raskauden kuin seksitautien ehkäisy on kallista ja hinta voi joissain tilanteissa muodostaa esteen käytölle. Raskauden keskeytyksiä, teinivanhemmuutta ja seksitauteja on enemmän nuorilla, jotka tulevat perheistä, joissa on työttömyyttä, mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia. Nuori on vielä keskeneräinen ja riskinoton seurauksia ei aina voi tästä syystä ymmärtää. On tärkeää, että kunta kannustaa ja tukee ehkäisyn käyttöä, sekä poistaa ehkäisynkäytön konkreettisia esteitä.

Maksuton ehkäisy on keino yhdenvertaistaa mahdollisuuksia seksuaaliterveydestä huolehtimiseksi, eli tasata taustaerojen vaikutusta.

Osallisuutta on parannettava – meidän kaikkien näkemyksiä on kuultava iästä ja statuksesta riippumatta

On kyse sitten Prisman aulassa iltaansa viettävistä nuorista, päihdekuntoutusta tarvitsevasta aikuisesta, päiväkoti-ikäisen vanhemmasta tai palvelutalossa yövuoroaan viettävästä lähihoitajasta, me olemme tämän kaupungin parhaat asiantuntijat. Ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä ei voi tehdä meitä kuulematta.

Lapsivaikutusten arviointia tehdään yhä murheellisen vähän. Kaikissa päätöksissä, joiden kohteena on perhe tai lapsi, tulisi arvioida huolellisesti, miten päätös vaikuttaa lapsen hyvinvointiin. Lähtökohdan tulisi olla lapsen etu.

Minä uskon, että osallistamalla – eli ottamalla aidosti mukaan – kuntalaiset kuntapäätöksen tekoon syntyy paljon enemmän viisautta ja järkeviä päätöksiä.