Älä täytä tyhjää, vaan anna sen täyttyä itsestään

Milloin viimeksi et tehnyt mitään? Kävin viime syksynä aukomassa solmuun sotkeutuneita ajatuksia ja tunteita psykologin vastaanotolla. Muutama keskustelukerta auttoi hyvin, sain työkaluja työskennellä itseni kanssa. Psykologin neuvoista toimivin oli yksinkertaisesti tämä – älä täytä päiviäsi, vaan jätä sinne tyhjää. Kuinka yksinkertaista ja kuinka vaikeaa samaan aikaan. Olen joutunut uudestaan opettelemaan jotain, joka joskus on ollut…

Toukokuu on hyvä aika sanoa nuorelle ”sinä riität ja pärjäät kyllä”

Vapun aikaan kaveri yhytti katsomaan omaa ylioppilaskuvaani ja kertomaan, mitä muistoja kuva herättää. Muistin välähdyksiä 21 vuoden takaa, lukion ylevähenkisen ylioppilasjuhlan, ikkunoiden takana alkukesän auringon ja hiirenkorvat, ruusuja sellofaanikuoressa, mansikkakakun viipaleen. Muistan syvän väsymyksen. Stressin, joka nakutti takaraivossa ja söi juhlailoa. Olin asettanut lukion viimeisen vuoden, ylppäreiden ja pääsykokeiden tavoitteet pilvien korkeudelle. Kun kirjoitukset olivat…