Merkkaa kalenteriin ”Kääntöpuolella.”-keskustelutilaisuus

Merkkaa allakkaasi tämä: Kääntöpuolella -keskustelutilaisuus 11.4.19 klo 18.30-19.30 Tikkurilan Cafe Charlotassa, Ratakuja 1, Vantaa. Tervetuloa kuulemaan alustuksia ja käymään keskustelua nuorten hyvinvointieroista tämän päivän Suomessa. Valtaosa suomalaisnuorista voi hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan Suomen historiassa. Kääntöpuoli on kuitenkin se, että kaikki nuoret eivät ole päässeet mukaan tähän samaan hyvään kehitykseen. Osan kohdalla sosioekonominen tausta tai…

Faktat kuntoon: sateenkaarinuoret ja koulukiusaaminen

Kuluvan viikon yksi polttava keskustelunaihe on ollut sateenkaarevien nuorten kohtaama kiusaaminen. Toivottavasti keskustelu jatkuu YLE:n MOT-ohjelman nostattamien peräaaltojen jälkeenkin. Nappaa tästä faktat haltuun ja lue vielä jutun lopusta perjantaina 11.1.19 järjestettävästä tapahtumasta. Uusimman kouluterveyskyselyn tulosten mukaan muuksi kuin heteroseksuaaliksi itsensä määrittää lukiolaisista ja ammattikoululaisista liki 11 %. Peruskoululaisista lähes 6 %, lukiolaisista reilu 3 %…

Tyttöä saa kutsua tytöksi ja poikaa pojaksi. *

* Kun henkilö on määrittänyt itsensä tytöksi tai pojaksi. Tänä aamuna unihiekka karisi silmistä hetkessä, kun luin keravalaisen kaupunginvaltuutettu Pentti J. Rönkön mielipidekirjoituksen Keski-Uusimaasta (31.1.2017). Rönkkö on tuohtunut Setan uudesta oppaasta, joka antaa ohjeita yhdenvertaiseen oppilaiden kohtaamiseen koulussa. Rönkön mukaan nyt koulussa ollaan ajamassa pois ”pienen vähemmistön takia” tyttö- ja poikanimien käyttöä. Rönkkö on kimpaantunut…