Vapaudella rakastella huoleti on pieni hintalappu

Vähähormoninen tai kokonaan hormoniton ehkäisy on toistuva toive ehkäisyvastaanotoilla. Toiveen taustalla oli usein yksi tai useampi seuraavista tarinoista. Henkilöllä oli itsellä huono kokemus aiemmasta hormonaalisesta ehkäisymenetelmästä. Tai ystävällä on ollut. Tai sitten henkilölle oli esimerkiksi nettikeskustelujen pohjalta muodostunut käsitys hormonaalisen ehkäisyn vaarallisuudesta ja mahdollisista pitkäaikaishaitoista. Ymmärrän toiveen ja ymmärrän ärtymyksen. Olen itsekin kärsinyt hormonaalisen ehkäisyn…

Seksistä ja suostumuksesta

Vastasin päivän Hesarissa eilen julkaistuun lääkärikollegan mielipiteeseen (teksti alempana). Taustalla siis viime viikolla eduskunnan naisverkoston jättämä lakialoite raiskauksen tunnusmerkkien täydentämistä suostumuksen puutteella. Siis suomeksi: jos henkilö ei ole antanut suostumustaan yhdyntään, kyse on raiskauksesta. Tähän asti raiskaukseksi on tulkittu tilanne, jossa yhdyntään pakotetaan väkivaltaa tai sen uhkaa käyttämällä tai käytetään hyväksi uhrin tilaa, jossa hänen…