Nuorisobarometri 2017: Osa opin tiellä, osa tien pientareella, osalle ojan pohja.

Tänään julkaistiin uusi Nuorisobarometri. Olin mukana julkistustapahtumassa ja kirjoittelin ylös omia huomioitani. Yli parisatasivuisen barometrin kahlaan läpi heti, kun posti sen tuo ja aikaa löytyy, julkistustilaisuudessa käytiin kuitenkin hyvin läpi barometrin keskeiset ja merkittävimmät löydökset ja niihin tässä blogissa viittaan. 17 % vastanneista on joutunut karsimaan opiskeluvaihtoehtoja rahanpuutteen vuoksi ja joka kymmenes opinnot keskeyttäneistä on … Jatka lukemista Nuorisobarometri 2017: Osa opin tiellä, osa tien pientareella, osalle ojan pohja.

Mainokset

Kuntavaalit eivät kiinnosta ja siihen on syynsä.

Eiliset uutiset kertoivat, että kuntavaalit eivät kiinnosta kansalaisia. Olen elänyt viime kuukaudet vaalikuplassa ajatellen, ettei maailmassa ole mitään tärkeämpää kuin kansanvalta ja tulevat kuntavaalit. Uutisen kuultuani oli vedettävä henkeä ja pysähdyttävä pohtimaan asiaa. Kysyin sosiaaliselta medialta, miksi kuntavaalit eivät kiinnosta. ”Valtaosa äänioikeutetuista ei tunne edes perusteita yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Sille pohjalle on vaikeaa rakentaa. ” ”Iso … Jatka lukemista Kuntavaalit eivät kiinnosta ja siihen on syynsä.