Toinen on aina vieras ja sen ymmärtäminen tekee ammattilaisesta paremman

Sen kymmenen vuotta, jonka olen ollut Väestöliiton lääkärinä, olen myös kouluttanut lääketieteen opiskelijoita. Kaari kymmenen vuoden takaa tähän hetkeen on ollut kiinnostava. Ensimmäisinä vuosina yritin sulloa puheenvuoroihini mahdollisimman paljon asiaa, puhdasta medisiinaa, keittokirjamaisia ohjeita ja pitkinä vinkkilistoja. Vuodet ovat pakottaneet kirkastamaan viestiä. Mikä on olennainen asia kertoa tulevalle lääkärille, jos otsikko on seksuaalisuus? Oma vastaukseni … Jatka lukemista Toinen on aina vieras ja sen ymmärtäminen tekee ammattilaisesta paremman

Sairastuneella on oikeus taantua, pelätä ja tulla lempeästi kohdatuksi

Kun sairastuu, muuttuu mieli haavoittuvaksi, hauraaksi ja herkäksi. Looginen ajattelu astuu sivuun ja tilalle tulee tarvitseva, pelokas mieli. Tai näin käy ainakin itselleni. Niin lääkäri ja ammattilainen olenkin, tulee minusta sairastuessa itkuinen, huolestunut ja pelokas. Taannun tarvitsevaksi ja kaipaan kipeästi rohkaisevia sanoja ja katsetta, joka kertoo, että kaikki kyllä korjaantuu. Enkä kyllä ole ainoa, jolle … Jatka lukemista Sairastuneella on oikeus taantua, pelätä ja tulla lempeästi kohdatuksi