Syrjäytymiskehitystä ei voi kaataa ammattikoulujen ratkaistavaksi

(Teksti julkaistiin Keski-Uusimaassa 25.2.2017)  Ministeri Grahn-Laasonen lupailee hallituskauden puolivälitarkastelun yhteyteen mittavaa pakettia, jolla suomalaisnuoret saataisiin suorittamaan ammattitutkinto ja siirtymään työelämään (Keski-Uusimaa 16.2.2017). Tilastokeskuksen mukaan 17 %:lla nuorista aikuista ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa ja eikä näin ollen sijaa työmarkkinoilla. Ministeri tarjoaa ratkaisuksi ammatillisen koulutuksen reformia, jossa vastuuta opiskelijan valmistumisesta syötetään oppilaitokselle, porkkanana tulosrahoitus sen mukaan,…

Hälytyskellot soivat. Kuuleeko ammattikoulu?

Tuore lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila nosti keskusteluun ammattikoululaistyttöjen kokeman seksuaalisen kaltoinkohtelun. Kurttila siteerasi THL:n kouluterveyskyselyä, jonka mukaan amistytöstä kolmannes on kokenut jonkinlaista kaltoinkohtelua koskettelusta aina väkivaltaan. Huomattavaa on, että amistyttöjen keskuudessa ilmiö on paljon yleisempi kuin lukiolaisikätovereiden joukossa, jossa noin neljännes tytöistä raportoi kokeneensa samaa. Kurttilan nosto on tärkeä kahdella tapaa. On hienoa, että lapsiasiainvaltuutetun ensimmäisen…