Älä täytä tyhjää, vaan anna sen täyttyä itsestään

Milloin viimeksi et tehnyt mitään?

Kävin viime syksynä aukomassa solmuun sotkeutuneita ajatuksia ja tunteita psykologin vastaanotolla. Muutama keskustelukerta auttoi hyvin, sain työkaluja työskennellä itseni kanssa.

Psykologin neuvoista toimivin oli yksinkertaisesti tämä – älä täytä päiviäsi, vaan jätä sinne tyhjää. Kuinka yksinkertaista ja kuinka vaikeaa samaan aikaan.

Olen joutunut uudestaan opettelemaan jotain, joka joskus on ollut vaivatonta, eli vain olemaan. Olemaan hiljaisuudessa, olemaan tyhjänpanttina, tuijottamaan kattoa. Kännykkä pois, kirjat ja lehdet pois, paikalla pelkkä oma hengitys ja tyhjyyden paikalle houkuttelemat ajatukset.

Tyhjyyttä ei nimittäin ole. Näennäisen toimettomuuden tila alkaa vähitellen täyttyä. Kuin maahan kaivettuun kuoppaan, siihen alkaa valua täytettä. Olen oppinut, että se, millä tyhjyys täyttyy, on jotain hyvin olennaista ja tärkeää, jotain täyteen ahdetun elämän hämäriin nurkkiin puskettua.

Mitä minulle kuuluu? Miltä minusta tuntuu? Mitä minä oikeasti haluan ja mitä en?

Koen, että kasvan ihmisenä näinä hiljaisina toimettomuuden hetkinä. Ongelmien mittasuhteet asettuvat uomiinsa, tavoitteille löytyy oikea järjestys. Ennen kaikkea hiljaisuus tuo lohtua ja lempeyttä itseä kohtaan. Kuinka tavattoman kiireinen ollenkaan, miten monelle mutkalle pitää ihmisen itseään vääntää. Riittäisikö vähempikin?

Miksi tästä halusin kirjoittaa? Viime päivinä on julkaistu mediassa juttuja nuorten opiskelijoiden uupumisesta ja identiteetin hukassa olemisesta. Uupumiseen on monenlaisia syitä. Oppimistaidoissa voi olla puutteita tai elämä on muuten kuormittavaa, ehkä tavoitteet ovat liian korkealla. Itse ajattelen, että mitään tekemättömyyden puute voi osan nuorten kohdalla lisätä uupumisriskiä.

Kun seuraan itseäni ja kanssaihmisiä huomaan, että omiin ajatuksiin vaipumista vältellään. Ne luontevat hetket, jolloin sitä voisi tehdä, kuten juna- ja bussimatkat, unen odottelu, tai minuutit odotusauloissa täyttyvät kännykän selaamisella joko tarkoituksella tai vähän puolihuomaamatta kuin vahingossa.

En pidä tästä, enkä usko aivojemmekaan pitävän. Hiljaisuudella on tärkeä viestinsä, joka pitäisi päivittäin malttaa kuulla. Muuten etäännymme itsestämme, todellisista tarpeista ja toiveistamme. Hiljaisuus ja pysähtyminen voitelevat, hellivät ja vahvistavat.

Minä opettelen tätä, makaan sängyssä, katson pilvien kulkua ja asetun taas asumaan omaan kehooni ja kuuntelen, mitä mieleni haluaa minulle kertoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s