Toinen on aina vieras ja sen ymmärtäminen tekee ammattilaisesta paremman

Sen kymmenen vuotta, jonka olen ollut Väestöliiton lääkärinä, olen myös kouluttanut lääketieteen opiskelijoita.

Kaari kymmenen vuoden takaa tähän hetkeen on ollut kiinnostava. Ensimmäisinä vuosina yritin sulloa puheenvuoroihini mahdollisimman paljon asiaa, puhdasta medisiinaa, keittokirjamaisia ohjeita ja pitkinä vinkkilistoja. Vuodet ovat pakottaneet kirkastamaan viestiä.

Mikä on olennainen asia kertoa tulevalle lääkärille, jos otsikko on seksuaalisuus? Oma vastaukseni on ihmisen kohtaamisen taito. Olen siis puhunut nuorille opiskelijoille tunnin ajan kohtaamisesta. Kohtaamisen dynamiikasta, kohtaamisen filosofiasta. Siitä miten asemoitua toisen todellisuuden äärelle lääkärin työssä.

Sillä lopunperin siitä kaikessa on kyse. Miten me ymmärrämme ja hyväksymme työssämme sen, että toinen on meille aina vieras ja emme mitenkään olettalla tai normittamalla tavoita häntä ja hänen maailmaansa.

Vaatii ammattilaiselta suunnatonta rohkeutta rikkoa valta-asetelmaa ja asettua toisen ihmisen ääreen uteliaana, kiinnostuneena ja tavoitteena oppia, ei opettaa.

Toinen on meille aina vieras, mutta dialogi on keino luoda yhteinen ymmärrys. Lääkärin vastaanotolla tai vaikka lastensuojelun neuvotteluissa tapaavat kaksi asiantuntijaa – lääketieteen/lastensuojelun ammattilainen ja oman elämänsä, terveytensä, arkensa, todellisuutensa asiantuntija. Dialogissa avautuu ymmärrys kumpaankin suuntaan.

Mikään muutos ei tapahdu pakottamalla, vaan mahdollistamalla. Kohtaamisten keskeinen tarkoitus on luoda sellainen maaperä ja ilmapiiri, jossa asiakas voi käyttää voimavaransa, potentiaalinsa, muutoksen aikaansaamiseksi, silloin kun hän on siihen valmis.

Näin Pride-viikolla pohdin myös paljon tapaamme normittaa ja olettaa. Millainen on asiakkaan kokemus, jos hänet sanoin, elein ja ilmein lokeroidaan jonnekin, minne hän ei kuulu. Lokerointi ja olettaminen on väkivaltaa – se sulkee ovia, eikä rakenna mitään sellaista, joka edistäisi hyviä tavoitteita.

Näistä asioista minä olen vuosia lääkäriopiskelijoille puhunut ja hyvää palautetta saanut. Ajat muuttuvat kurssi kerrallaan.

Kuva: Eren Sumalaci/Freeimages.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s