Sairastuneella on oikeus taantua, pelätä ja tulla lempeästi kohdatuksi

Kun sairastuu, muuttuu mieli haavoittuvaksi, hauraaksi ja herkäksi. Looginen ajattelu astuu sivuun ja tilalle tulee tarvitseva, pelokas mieli. Tai näin käy ainakin itselleni. Niin lääkäri ja ammattilainen olenkin, tulee minusta sairastuessa itkuinen, huolestunut ja pelokas. Taannun tarvitsevaksi ja kaipaan kipeästi rohkaisevia sanoja ja katsetta, joka kertoo, että kaikki kyllä korjaantuu.

Enkä kyllä ole ainoa, jolle näin tapahtuu. Tunnen kovan luokan asiantuntijoita, alansa ykkösnimiä, jotka sairastuessaan istuvat nieleskelemässä kyyneliä lääkärin vastaanotolla huolestuneina ja pelokkaina, tarvitsevana ja takertuvina. Se on normaalia. Se on inhimillistä.

Kun tässä vielä itsekin olen toipumassa pääsiäisloman kuumetaudista, oli vavahduttavaa lukea psykoterapeutti Maaret Kallion some-päivitystä hänen akuutista sairastumisesta ja kuvausta sairaalassa tapahtuneista kohtaamisista. Tunnistin täysin itseni Kallion kuvauksesta – huolen ja pelon tunteista ja kaipauksesta saada kuulla ja tuntea välittämistä ja pysähtymistä kysymysten ja tunnemyrskyn keskellä.

Niin banaali kuin oma pääsiäisen kuumetautini olikin, voi miten hyvältä tuntui, kun lääkäri tuntui ottavan huoleni tosissaan, kuunteli lauseeni loppuun, katsoi silmiin, hymyili ja jaksoi selittää vielä toisenkin kerran rauhallisesti perustellen kantansa. Tuli tunne, että olen hyvissä käsissä.

Kokemus kohdatuksi tulemisesta muodostui aivan pienistä asioista. Asioista, jotka eivät maksa mitään, eivätkä viivytä vastaanottoa – silmiin katsominen, hymy, muutaman sekunnin tavallista pidempään kestänyt kuuntelu ja kannustavat sanat.

Olin järkyttynyt, kun huomasin Maaret Kallion some-päivityksen johtaneen rajuun reagointiin, vihapuheeseen ja ilkeään palautteeseen. Kalliolla ei kuulema olisi ollut oikeutta tuntea huolta tai pelkoa, odottaa inhimillistä kohtaamista tai ylipäätään valittaa vaivastaan. En ymmärrä, mistä moinen reaktio.

On aivan oikeutettua vaatia terveydenhuollon ammattilaisilta potilasta kunnioittavaa, lempeää kohtaamista. Sairastuneelle tilanne on ainutlaatuinen, uusi ja pelottava. Vaikka lääkärille tai hoitajalle vaiva olisi banaali ja peruskauraa, ei se sitä ole potilaalle. Inhimillisyys kohtaamisessa parantaa hoidon onnistumista, hoitomyöntyvyyttä ja uskon, että myös paranemista.

En väitä olevani lääkärinä täydellinen, mutta kohtaamistyön onnistumisen eteen olen tehnyt paljon töitä. Tilan antaminen potilaan toiveiden, pelkojen ja huolten kuulemiselle, silmiin katsominen, myötäeläminen eleissä ja ilmeissä ei tee minusta tehotonta tai epäammatillista. Samanlaista kohtaamista toivoisin saavani itsekin, jos sairastun.

Kuva: Alicia Jo McMahan/Freeimages.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s