Nuorisobarometri 2017: Osa opin tiellä, osa tien pientareella, osalle ojan pohja.

Tänään julkaistiin uusi Nuorisobarometri. Olin mukana julkistustapahtumassa ja kirjoittelin ylös omia huomioitani. Yli parisatasivuisen barometrin kahlaan läpi heti, kun posti sen tuo ja aikaa löytyy, julkistustilaisuudessa käytiin kuitenkin hyvin läpi barometrin keskeiset ja merkittävimmät löydökset ja niihin tässä blogissa viittaan.

17 % vastanneista on joutunut karsimaan opiskeluvaihtoehtoja rahanpuutteen vuoksi ja joka kymmenes opinnot keskeyttäneistä on keskeyttänyt rahanpuutteen vuoksi.

Suomessa mahdollisuuksen tasa-arvo ei toteudu, se näkyy selvästi näistäkin numeroista. Taloudellinen tilanne rajaa mahdollisuuksia ja henkilön potentiaalia. Barometrin mukaan taloudellinen tilanne vaikuttaa myös harrastusmahdollisuuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja laajemmin arjen hallintaa. Rahan puutteen taustalla on usein joukko laajempia sosioekonomia ongelmia, monesti ylisukupolveutuvia, usein siis jo varhaislapsuudesta asti vaikuttaneita. Haasteita ei luo pelkkä puute rahasta, vaan myös uskosta itseen, omiin kykyihin ja unelmiin.

Nuoret kokevat oppineensa peruskoulussa ja toisella asteella vähiten taloustiedosta ja -taidoista, lähiympäristöön vaikuttamisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen taidoista. Näitä taitoja he eivät koe oppivansa myöskään koulun ulkopuolella.

Barometriin vastanneista 11-13 % ilmoitti, ettei koskaan ollut saanut opetusta yllämainituista teemoista koulussa. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisista nuorista liki 20 %! Ei ihme, että nuorten mielenkiinto esimerkiksi politiikkaa kohtaan on heikko ja äänestysaktiivisuus matala. Toistaalta aiemman Nuorisobarometrin (2015) mukaan nuoret ottavat kantaa ja vaikuttavat itselle tärkeissä asioissa sosiaalisessa mediassa, ostopäätöksillä ja toimimalla ryhmässä jonkin puolesta tai jotain vastaan. Ehkä kouluopetuksessa pitäisi tuoda esiin myös vaihtoehtoisia vaikuttamisen tapoja ja kannustaa itseilmaisuun siellä? Nuorten ja sosioekonomisesti vähäosaisimpien osallistumisen väheneminen ja mielenkiinnon puute rapauttaa demokratiaa, kuten kirjoitin aiemmin blogissani. Taloustietojen ja -taitojen puute herättää pohtimaan, voiko siinä olla yksi syy kasvaviin maksuhäiriömerkintöihin.

Koulutusvaihtoehtojen tiedolähteenä keskeisin on opinnonohjaaja ja muut ammattilaiset. Kavereiden merkitys on laskussa. Opintojen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten (nk NEET-nuoret) kokemus on, että he saivat ammattilaisten tukea koulussa vähän, muihin nuorten kokemuksiin verrattuna selvästi vähiten.

NEET-nuorten kokemus kertoo siitä, että palvelut eivät kohdennu aivan oikein, eivät ole riittäviä tai laadultaan oikeanlaisia. Erityisen riskin nuoret näyttävät jäävän tunnistamatta. Jos nuorella on jo kerran keskeytynyt opin taival, häneen tulisi suhtautua erityisen suurin riskin nuorena, jonka ympärillä täytyisi tehdä paljon töitä ja mitä moniammatillisemmin, sen parempi.

Opiskelupaikan valinnassa itseä kiinnostava ala vaikuttaa eniten. Opintojen keskeyttämisen syistä yleisin oli väärän alan valinta.

Tomi Kiilakoski kuvasi omassa puheenvuorossaan ensimmäisen hakutoiveen merkitystä. Mikäli opiskelija ei päässyt yhteisvalinnassa ensisijaisesti haluamaansa koulutuspaikkaan, nousee opintojen keskeyttämisen riski. Huomio ensisijaisen hakutoiveen tärkeydestä oli todella kiinnostava. Mitä tarkoittaa nuoren itsetunnolle ja motivaatiolle, jos ovet unelmien koulutuspaikkaan ei avaudu. Miten motivoitunut on nuori, joka koulutuspoliittisin toimenpitein ohjataan väkisin opiskelemaan alaa, johon hän ei tunne mitään viehtymystä? Keskeyttämisen riskiä nostaa entisestään myös vanhempien heikko koulutustausta ja oppilaan mielenterveysongelmat. Toisaalta korkea peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo suojaa keskeyttämiselta. Näyttää siis siltä, että nuoret, joilla lähtökohtaisesti itsetunto ja käsitys omista taidoista ovat heikommat, todella hyötyisivät siitä, että he pääsevät opiskelemaan toiveittensa mukaisesti. Miten me voisimme tätä tukea?

Liki jokainen nuori pitää uusien asioiden oppimisesta, näkee laajaan yleissivistyksen arvokkaana ja uskoo koulutuksen parantavan työnsaantimahdollisuuksia.

Suomalaisnuoret ovat oppimismyönteisiä, he arvostavat koulutusta ja myös tulevaisuuden uskoa on. Mutta koulu ei kuitenkaan ole kaikille oppilaille yhtä mukava paikka. Elina Pekkarinen oli eritellyt tuloksista ne nuoret, joiden perheessä (siis itsellä tai sisaruksella) oli lastensuojeluasiakkuus (joko vastaamishetkellä tai joskus aikaisemmin). Lastensuojelun kanssa tekemisissä olleiden nuorten kokemukset erosivat verrokeista muun muassa siinä, miten mukavana he kokivat koulun käynnin (25 % oli mukavuudesta erimieltä vs 15 % ei-lastensuojelutaustaisista). Kiusaamiskokemuksia oli jopa 40 %:lla ja kokemus opettajien epäoikeudenmukaisuudesta 25 %:lla (verrokit 27 % ja 15 %).

Mikä tuntui erityisen pahalta, oli väitteeseen ”on parempi olla luottamtta kehenkään” myönteisesti vastanneet 18 % lastensuojelutaustaisista ( 10 %). Uskon selityksen olevan paitsi mahdolliset varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat ydinperheessä, myös viranomaisten kanssa asioinnit, ehkä kokemukset kuulluksi ja nähdyksi tulemattomuudesta, vaihtuvat työntekijät ja ”monen luukun” palvelumallit, joissa nuorelle ei löydy yhtä vierellä kulkevaa ammattilaista.

***

Mitä ajatuksia kaikesta tästä? Sinänsä mikään Nuorisobarometrin tuloksista ei tullut aivan uutena, vaan vahvistaa aiempaa käsitystäni nuorten hyvinvoinnin tilasta. Keskeistä opintiellä pysymisen kannalta näyttää olevan koko perheen hyvinvointi. Jokainen lapsi tulisi saada varhaiskasvatuksen piiriin. Kuten aamulla puhunut ministeri Grahn-Laasonen totesi, varhaiskasvatuksesta hyötyisivät eniten ne, jotka siihen tällä hetkellä osallistuvat vähiten. Perheen kokonaisvaltainen tukeminen raskauden alkuajoista lähtien, riskiperheiden tunnistaminen, matalakynnyksiset palvelut ja kotiapu olisivat kunnallisia konsteja, joilla lapsiperheen arkea ja vanhemmuutta voisi tukea. Yläkouluikäisten kohdalla edelleen panostaa tulisi opinnonohjaukseen erityisesti niiden nuorten kohdalla, joilla on taustallaan ongelmia. Moniammatillinen, toimialat ylittävä yhteistyö on ehdoton onnistumisen edellytys. Resurssien riittävyydestä tulee kunnan huolehtia. Ja miten tärkeänä tässäkin tutkimuksessa näkyy kunkin nuoren potentiaalien vahvistaminen, voimaannuttavalla tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen. Voiko sitä olla koskaan liikaa, varsinkaan heidän kohdalla, joilla on ollut liian vähän hyväksyviä katseita ja kunnioittavia kohtaamisia elämässään? Mitä tulee osallisuuteen ja vaikuttamismahdollisuuksiin, näen kunnan mitä mainioimpana toimijana niitä luomaan, mitä enemmän vaihtoehtoja ja matalankynnyksen osallistumisen mahdollisuuksia, sen parempi.

(Nuorisobarometri, 1902 15-29-vuotiasta vastaajaa, Valtion nuorisoneuvosto ja Nuorisotutkimusseura ry)

Kuva Martin Walls/Freeimafe.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s