Citybloggari miettii yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä ja miten kunta voisi niitä tukea.

Kun lähdin mukaan tähän ajatusleikkiin maalle muuttamisesta, pohdin etukäteen, että kaksi asiaa saattaisi olla sellaisia, jotka tukisivat maalla asumista kaupungin sijaan: luonto ja yhteisöllisyys.

Yhteisöön kuulumisen ja yhteisöllisyyden vaikutuksista terveyteen on tehty paljon tutkimusta. Yksinäisyys altistaa monelle sairaudelle ilmeisesti sen stressihormoneihin ja autonomiseen hermostoon vaikuttavista syistä. Vastaavasti yhteisöllisyys näyttäisi suojaavan sairastumiselta. Yksinäisyys on tämän ajan ongelma, kun perhekoot pienenevät ja ihmiset erkaantuvat maantieteellisestikin toisistaan. Uusien yhteisöjen löytäminen voi olla vaikeaa aikuisiällä, eikä sosiaalisen median ryhmät käy korvaamaan kasvokkaista kohtaamista.

En totisesti ole sosiologi, enkä yhteisöllisyyden teorioita tunne, kunhan tässä asiaa mutuna makustelen. Kaupunkeja perinteisesti syyllistetään yhteisöllisyyden puutteesta ja maaseudulla nähdään jotain sellaista perinteistä olemisen ja yhteen kuulumisen kulttuuria, joka muualta on kadonnut. Vähän vastustan ajatusta, sillä itse näen kaupungeissa paljon yhteisöllisyyttä, se vain rakentuu toisin tavoin kuin perinteisissä kyläyhteisöissä, joissa liki kaikki tuntevat toisensa. Kaupunkiyhteisöllisyyttä synnyttävät vaikka yhden taloyhtiön asukkaat, uimahallin saunajengi, koirapuistojen vakiporukat kuin erilaiset järjestöaktiivit, harrastuskaverit ja niin edelleen. Koen myös, että halu kuulua johonkin yhteisöön on kasvussa kaupungeissakin.

Olen myös ajatellut, että kaupunkiyhteisöt ovat jollain lailla turvallisempia ja avoimpia moninaisuuden näkökulmasta. Yhteisönsä voi valita eritavalla kuin pienessä kunnassa, jossa jokainen tunnetaan tai tunnetaan ainakin sen verran, kun mitä kukin kulissenaan esittää. Tarinat maalta kaupunkiin muuttaneista vähemmistöihin kuuluvista henkilöistä kertovat, etteivät yhteisöt aina mahduta joukkoon jokaisen tarinaa. Kaupungissa on mahdollisuus valita, kelle todellisen itsensä näyttää ja tarinansa kertoo. Voi ottaa näkyvän tai näkymättömän roolin, kuinka kulloinkin haluaa.

Minä en määritä itseäni mihinkään vähemmistölokeroon, mutta yhtä kaikki huomaan minäkin kaipaavani välillä vapautta ja kasvottomuutta kulkea kaupungilla kenenkään tunnistamatta  ja tietämättä tarinaani. Välillä taas on mukavaakin, kun jokainen vastaantulija on jollain tapaa tuttu ja voi pysähtyä hetkeksi keskustelemaan. Maailma tuntuu silloin turvalliselta.

No niin, nyt pääsemme Lapinjärvelle.

Minun piti tänään perjantaina viettää vapaaehtoistyöpäivä Lapinjärven Koko Kylän Työhuoneella, mutta homma peruuntui harmikseni viime hetkillä. Maantaina olin onneksi ehtinyt nähdä Työhuoneen vilaukselta ja kuulla lyhyen esittelynkin.

Työhuone oli siis nimensä mukaisesti kyläläisten käytössä oleva tila, joka tarjoaa mahdollisuuden itsenäiseen työskentelyyn tai erilaisten yhdessä tekemiseen, kuten kurssien pitämiseen. Käsitin, että toiminnassa kannustetaan kuntalaisista lähteviin ideoihin, siis osallisuuteen ja luodaan yhteisöllisyyttä yhteisen tekemisen ja oppisen kautta. Järjestettäviä kursseja olivat olleet esimerkiksi kielikurssit, joita veti kunnassa asuva kunkin kielen natiivipuhuja. Oli ollut espanjan ja englannin kielen kursseja. Samoin erilaisia käsityötekniikkakursseja ynnä muuta.

20170724_142733

Olin innoissani. Kunta siis tarjoaa vapaasti käyttöön otettavan tilan rakentaa omia yhteisöjä. Siihen suorastaan kannustetaan. Se myös luo alustan, jossa yhteisön ulkopuolelta saapuvat voivat löytää keinon liittyä joukkoon, kuten muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvat osaksi kantasuomalaisia.

Työhuoneen verkkosivuilla sanotaan ”Lapinjärven kunta kehittää ja toteuttaa yhteistyössä innokkaiden kuntalaisten kanssa uudenlaisia tekemisen ja osallistumisen konsepteja.” Se kuulostaa siltä, että kunta uskoo kuntalaisten olevan kuntansa asiantuntijoita, joiden näkemyksiä ja ideoita kannattaa kuulla ja ottaa käyttöön.

Tässä onkin pienen kunnan etulyöntiasema. Pieni kunta on todennäköisesti ketterämpi ja taipuvampi spontaanisuuteen kuin byrokratiapolkujen kangistama isompi kunta. Tie ideoista toteutukseen on suorempi kuin jossain muualla. Yksittäisen kuntalaisen ääni kantaa kauemmas.

Lapinjärvellä yhteisöllisyys näkyi monella muullakin tavalla. Oli kylien juhlapäiviä ja tapahtumia. Porlammella oli oma kylätoimikunnan mökki, josta sai hakea ja johon tuoda luettavaa tai vain istahtaa hetkeksi huilaamaan kauppareisun jälkeen.

En kiistä, etteikö yllä kerrottu kuulosta mukavalta. Jotain tällaista mutkattomuutta ja kepeyttä välillä huomaan kaipaavani. On miellyttävää, että yhteisöjen tueksi on asettunut nimenomaan kunta, eikä esimerkiksi jokin kolmannen sektorin toimija. Se on kannanotto ja selvä osoitus siitä, että Lapinjärvi aidosti pyrkii kohti sloganinsa sanomaa, ihmisläheistä kuntaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s